Teevispilän pidike
Vispilän pidike muotoilee matcha-vispilää eli "chasenia" ja auttaa sitä säilymään paremmassa kunnossa pidemmän aikaa.
Hinta 15,50 €Itäaasialaisen estetiikan klassikko. Japanilainen, Yhdysvalloissa loppuelämänsä työskennellyt Kakuzo Okakura (1862-1913) oli aikansa merkittävimpiä japanilaisen ja kiinalaisen taiteen tuntijoita. Vuonna 1906 ilmestyneen viehättävän kirjansa teestä hän kirjoitti alun perin englanniksi ja osoitti sen länsimaiselle lukijakunnalle. Kirjasta otettiin nopeasti useita painoksia ja se on käännetty monille kielille. Tee ilmensi Okakuralle tiettyä filosofista ja esteettistä asennetta, jolle hän antoi nimen "teeismi". Tee on taidetta, merkittävä osa kulttuuria Japanissa ja Kiinassa, ja tämän kaiken Okakura tekee meille käsitettäväksi. Nauttiessamme teetarinoista noudattakaamme hänen ohjettaan: Juokaamme sillä välin pieni kulaus teetä. Iltapäivän hohde kirkastaa bambut, suihkulähteet pulppuavat iloa ja mäntyjen humina kuuluu pannussamme. Unelmoikaamme katoavasta ja viivähtäkäämme asioiden kauniissa järjettömyydessä.
Kirjan on suomentanut ja johdannon kirjoittanut Minna Törmä.
Toimitustavat
Kaikki tilaukset toimitetaan Suomessa Postin palveluina.
Tilaukset on mahdollista noutaa ilman toimituskuluja Eerikinkadun tai Kauppakeskus AINOAN liikkeestä.
Nouda liikkeestä, pakettiautomaatista tai tilaa kotiovellesi.
Monipuoliset maksutavat
Verkkokaupassamme voit maksaa: OP, Nordea, NordeaBusiness,Danske Bank, Danske Bank B2B, S-Pankki, POP Pankki, Oma Säästöpankki, Aktia, Handelsbanken, Handelsbanken B2B, Säästöpankki, Ålandsbanken, MobilePay, Pivo, Visa, Mastercard, OP Lasku, OP Tililuotto, Collector, Alisa Yrityslasku
Verkkopankit, MobilePay, Pivo, Visa, Visa Electron, MasterCard, OP Lasku, OP Tililuotto tai Collector
Vispilän pidike muotoilee matcha-vispilää eli "chasenia" ja auttaa sitä säilymään paremmassa kunnossa pidemmän aikaa.
Hinta 15,50 €Korkealaatuinen vihreä sencha. Vuorilla kasvaneet nuoret, pehmeät lehdet eivät varhaisen poiminnan vuoksi ole altistuneet voimakkaalle auringonvalolle ja antavat siten herkullisen makean ja hedelmäisen aromin. Haudutus: 65-70 °C I 60 s, II 20 s, III 40 s.
Hinta 0,23 €Wild mountain tea 2021 Korkealaatuinen taiwanilainen villinä kasvava musta tee, jonka tuoksu on huumaava ja sen maussa luonnollinen makeus. Pakkaus sisältää 50g teetä.
Hinta 21,00 €Myöhäisen poiminnan teelaatu. Antioksidanteiltaan rikas, vähäkofeiininen vihreä tee juotavaksi mihin aikaan päivästä tahansa. Haudutus: 80-90 °C 30-60 s..
Hinta 0,10 €Tee itsellesi virkistävä matcha latte! Ainekset: 1 tl matchalatte mixiä.2 dl maitoa, suosittelemme Oatlyn iKaffe kauramaitoa. Ohje: Lisää matchalatte-mix -jauhe suoraan maitoon. Lämmitä ja kuohuta juoma pehmeäksi maidonvaahdottimella. Jos valmistat matchalaten perinteisestä matcha-jauheesta niin...
Hinta 12,50 €Ihanasti sitruksinen valkean ja vihreän teen sekoitus mausteinaan raikas greippi ja mehukas mango sekä ripaus bergamottiuutetta. Sopii valmistettavaksi myös jääteenä. Haudutus: 70°C 3 min.
Hinta 0,10 €Valkoinen Pai Mu Tan yhdessä ihastuttavien appelsiinkukkien terälehtien ja appelsiinin palojen kanssa. Keväisen ja pirteän makuinen maustettu valkoinen tee. Haudutus: 70-75 °C 4-5 min.
Hinta 0,12 €Ainoastaan kultaisia kärkisilmuja on käytetty tämän pu’erh‐teen valmistukseen. Yunnanin Simaosta kotoisin oleva teelaatu on pehmeä ja aromaattinen. Haudutus: 85‐90 °C 1‐2 min. Useampi haudutus mahdollinen.
Hinta 0,20 €Memfis Books julkaisi syyskuussa 2004 Pekka Nihtisen kirjoittaman perusteellisen ja ihastuttavan teoksen vanhasta kiinalaisesta teekulttuurista. Tee on nähty siinä osana Kiinan rikasta kulttuurihistoriaa. Kirjassa esitellään Kiinan eri teealueet ja keskeiset teelaadut, miten teetä on valmistettu...
Hinta 32,00 €