Teetä maailman huipuilta
Henkilötietolain (523/1999) 10 §:n mukainen rekisteriseloste.
Théhuone Asiakasrekisteri
Rekisteritietoja käytetään tilausten toimittamiseen sekä asiakassuhteen hoitoon ja ylläpitoon. Tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiin vain jos asiakas on antanut siihen erityisen suostumuksensa, esimerkiksi tilaamalla uutiskirjeen.
Rekisteri pitää sisällään seuraavat asiakastiedot:
Asiakastiedot saadaan asiakkaalta itseltään, seuraavissa tilanteissa:
Henkilötietoja ei missään vaiheessa luovuteta asiakkaan ulkopuoliselle tahoille ilman henkilötietoja jättäneen osapuolen suostumusta. Muutoin voimme luovuttaa henkilötietoja voimassaolevan lainsäädännön sallimissa ja velvoittavissa rajoissa.
Henkilötietoja ei siirretä Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle.
Rekisterin henkilötietoja säilytetään tietokannoissa, jotka ovat suojattuja asianmukaisilla salauksilla. Palvelimet sijaitsevat valvotussa ja lukitussa ympäristössä.
Palvelinten sekä henkilötietojen käyttöoikeudet ovat rajattu käyttöoikeuksilla. Käyttöoikeudet omaavat vain asiakaspaveluhenkilökunta ja ainoastaan niin kauan, kun toimivat kyseisissä työtehtävissä.
Asiakkaalla on oikeus tarkastaa ja muokata omia tietojaan suoraan rekisteriasioista vastaavalta henkilöltä, jolloin pyyntö tulee esittää kirjallisena ja henkilöllisyys tulee todistaa ajokortin tai muun henkilöllisyystodistuksen jäljennöksellä.